Tekijä: Jarkko Isohanni
-
Leikkuulauta (kirsikka)
Kirsikasta tehty leikkuulauta on arvokkaan värinen ja melko tasasävyinen. Kirsikkaa puuna ei paikallisesti ole paljoa saatavilla, ainoastaan pihojen hoidon yhteydessä. Mystipuun kirsikkalankut on itse sahattuja tuttujen pihoilta ja saatavuus on hyvin rajattu. Kirsikka on kovaa puuta ja se toimii hyvin leikkuulaudoissa sekä tarjoilualustoissa.
-
Tarjoilulankku (Omenapuu)
Omenapuu on ominaisuuksiltaan todellista pohjolan jalopuuta. Sen väri on voimakas ja arvokkaan tuntuinen sekä sen puuaines todella kovaa ja raskasta. Omenapuu on materiaalina hyvin haastavaa sen kasvuominaisuuksien takia, koska suoria runkoja tai lankkuja ei ole saatavilla. Kaikki Mystipuun omenapuut on lähialueilta ja ne ovat joko luonnostaan tai pihan hoidon yhteydessä kaatuneet.
-
Tarjoilulankku (Tuomi)
Tuomi on monille tuttu kauniista kukinnasta keväällä. Valkoiset kukat peittävät ison osan koko puusta. Myös tuomen puuaines on kaunista, sitkeää ja helposti työstettävää. Tuomeen tulee siklatessa voimakas kiilto, jota on kuvista hankala nähdä. Kuvassa oleva tuomilankku oli pieni ja aika kummajainen, mutta jotenkin se viehätti verstaalla muiden isojen lankkujen rinnalla. Luonto näytti suunnitelman, eikä sitä…
-
Pyöreä pöytä koivusta
Tämä 90 cm halkaisijaltaan oleva pyöreä pöytä on tehty itse kaadetuista koivusta asiakkaan mittojen mukaan. Kansi on pulteilla kiinnitetty jalkojen päällä olevaan runkoon. Jalat on kiinnitetty liukuvalla v-uraliitoksella keskellä olevaan pöydän ”sydämeen”. Pöydän jalat jättävät istujalle hyvin tilaa ympäri pöydän. Koivu on kovaa puuta joten se soveltuu hyvin materiaaliksi jos haluaa pöydän, joka kestää naarmuja sekä…
-
Pihlaja
Pihojemme pyhä puu pihlaja on kaikille tuttu sekä hyvin elinvoimainen jalopuu Suomessa. Materiaalina se on kovaa ja soveltuu hyvin kalusteisiin ja soitinrakennukseen. Sen sydänpuun ja pintapuun kontrasti on kaunis ja syykuvio on muutenkin voimakas. Pihlajassa on myös loimuisuutta. Järeät ja pitkät yksirunkoiset pihlajat on harvinaista, mutta lyhyempää materiaalia on saatavilla. Kaikki Mystipuun pihlajat on lähialueelta.…
-
Koivuinen ruokapöytä
Itsekaadetuista lähikoivuista valmistettu ruokapöytä asiakkaan mittojen mukaan. Jalat on siten, että istujat voi olla sivuilla, päädyissä tai vaikka nurkassa. Tilaa on hyvin, vaikka pöytä ei ole pitkä. Jalkojen liitokset on pähkinäpuutapeilla vahvistettu ja poikkipuu on liitetty jalkoihin pitkällä lohenpyrstöliitoksella. Vaikka pöytä on leveä, on se reunasta niin tukeva, että pystyn painollani nojaamaan reunaan ilman, että…
-
Leikkuulaudat ja tarjoilulankut (Raita)
Raita (Salix caprea) on kohtalaisen kevyenä mutta sitkeänä hyvä materiaali leikkuulautaan. Raita on hyvin elinvoimainen jalopuu. Väri ja kuvio on hyvin vaihtelevaa. Leikkuulauta säilyttää värinsä pitkään kovassakin käytössä. Raidat on lähialueilta ja pääosin itse kaadettuja ja kuivatettuja. Leikkuulaudoissa käytetty liima kestää hyvin kosteutta. Leikkuulaudan suorat ja tarkat saumat vähentävät sidosaineen käyttämistä. Leikkuulaudan ”kansi” höylätään ja…
-
Tuomipahka
Tuomi itsessään on kova ja kaunis puu. Sitä kasvaa Suomessa paljon, mutta harvoin olen sitä nähnyt myytävänä. Tuomessa kasvanut pahka on todella harvinainen, enkä tiennyt sellaisesta ennen kuin sen näin. Se oli vuosia kylmässä puuvajassa, ennen kuoren poistoa. Kuori irtosi helposti ja pinta oli täynnä kyhmyjä. En osannut odottaa mitä, sen sisältä paljastuisi. Kuvio on…
-
Vannesaha
Vanha ja järeä vannesaha on iso apu soitinrakennuksessa. Saan helposti kansipuu aihion halki ja tehtyä ns. bookmatchin, jossa puu kirjan tavoin avataan kanneksi ja kuvio on kuin peilikuvat toisistaan. Kun terä on teroitettu, se tekee varsin hyvää jälkeä vaeltamatta puussa. Vannesahalla olen myös sahaillut tukkeja lankuiksi, mutta siinä rajoitteena on tukin paino. Jos jaksan puun…
-
Oiko-/tasohöylä
Oiko-/tasohöylä on verstaani järein kone ja ehkä eniten käytössä. Sillä saa pöydän kannen lankut ja kitaran kannet helposti höylättyä. Kurso on 41 cm leveä. Kuvissa tarjoiluastioiden ja leikkuulautojen valmistusvaiheita.